Järjestämme melonnan alkeiskursseja aikuisille toukokuun alun ja elokuun alun välisenä aikana. Suurin osa kursseistamme järjestetään kolmen perättäisen arki-illan aikana mutta ohjelmassa on myös viikonloppukursseja.
Melontakurssimme kesto on 10 tuntia lähiopetusta sekä omatoimisesti opiskeltava verkkokoulutuspaketti monipuolisine tekniikkavideoineen.
Opetuksemme lähtökohtia
- melonta on liikuntalaji, minkä vuoksi haluamme panostaa lajitekniikan opettamiseen
- melontaturvallisuus perustuu ensisijaisesti omaan osaamiseen ja harkintakykyyn
Verkkokoulutus

Kurssilaisen tulee tutustua ennen kurssin alkamista verkkoluentoon. Luento sisältää 3 osaa kattaen melonnan teoriaa, seuratietoa sekä turvallisuustietoa. Lisäksi luennossa on mukana lyhyet esimerkit kurssilla harjoiteltavista kajakin käsittelytehtävistä.
Sinun kannattaa tutustua myös verkkosivuiltamme löytyvään melontatekniikka -sivustoon.
Lisälukemista kaipaaville suosittelemme Melonnan perusteet -kirjasta.
Kurssin alkajaisiksi täytetään erillinen ilmoittautumislomake, joka sisältää kysymyksiä koskien mm. uimataitoa, kuntoa, terveydentilaa ja kiinnostuksesi kohteita kurssilla. Voit täyttää lomakkeen etukäteen tai paikan päällä.
Kurssipäivien sisältö
| Arki-iltojen kurssi | Viikonloppukurssi |
|
Maanantai
Ilmoittautuminen klo 17:30 Ohjaajien esittely
Teoriakoulutus ulkona klo 18:00
- kajakit & perusvarusteet (rasti 1)
- melontaliike ja melankäsittely kuivaharjoitteluna, istuma-asento (rasti 2)
- kajakkiin istuminen ja poistuminen (rasti 3)
Käytännön harjoitukset
- kajakkiin istuminen ja poistuminen laiturin avulla (rasti 3 käytännössä)
- melontaa Rajasaaren ja Seurasaaren tuntumassa, noin 4 km
- kajakinkäsittelyharjoitukset ryhmissä:
- eteenpäin ja taaksepäin melonta
- kanootin pysäytys
- kääntyminen paikallaan
- lauttautuminen
- kajakin huolto melonnan jälkeen
- kurssipäivä päättyy n. 21:00
|
Lauantai
Ilmoittautuminen klo 9:30 Ohjaajien esittely
Teoriakoulutus ulkona klo 10:00
- kajakit & varusteeet (rasti 1)
- melontaliike ja melankäsittely kuivaharjoitteluna, istuma-asento (rasti 2)
- kajakkiin istuminen ja poistuminen (rasti 3)
Evästauko n. 11:30 - 12:00
- Varaa mukaan eväät/kevyt lounas. Ruokailu tapahtuu ulkona.
Käytännön harjoitukset
- kajakkiin istuminen ja poistuminen laiturin avulla (rasti 3 käytännössä)
- melontaa Rajasaaren ja Seurasaaren tuntumassa, noin 5 – 6 km
- kajakin ohjaaminen suoramelonnassa
- kajakinkäsittelyharjoitukset ryhmissä:
- eteenpäin ja taaksepäin melonta
- kanootin pysäytys
- sivuttain melominen
- kääntyminen paikallaan
- kajakin kallistelu ja tukeminen melalla (alatuki)
- takaperäsin
- kajakin ohjaaminen kallistelutekniikalla
- lauttautuminen
- kajakin huolto melonnan jälkeen
- kurssipäivä päättyy n. 15:00
|
|
Tiistai
Teoriakoulutus ulkona klo 18:00
- pelastautumisnäytös nurmikolla
Käytännön harjoitukset:
- sujuvan eteenpäin melomisen tekniikka
- rentous ja hyvä istuma-asento
- kajakin ohjaaminen suoramelonnassa
- evänkäyttö (jos kajakissa on evä)
- kajakinkäsittelyharjoitukset ryhmissä:
- kanootin kallistelu, tukeminen melalla (alatuki)
- sivuttain melominen
- kanootin ohjaaminen kallistelutekniikalla
- takaperäsimen käyttö
- n. 7 – 9 km melonta Pikku-Huopalahteen ja mahdollinen lisälenkki Seurasaaren tuntumassa
- kajakin huolto melonnan jälkeen
- kurssipäivä päättyy n. 21:00
|
Sunnuntai
Teoriakoulutus ulkona klo 10:00
- pelastautumisnäytös maissa
Käytännön harjoitukset:
- melonta Mustasaareen ja takaisin (säätilan mukaan), n 7-10 km
- sujuvan eteenpäin melomisen tekniikka
- rentous ja hyvä istuma-asento
- luonnonrantaan rantautuminen ja lähtö käyttäen melaa apuna, Mustasaari
- kajakin telakoiminen rannalle
- liikkuminen veneväylillä
Mustasaaressa:
- toukokuussa: omien eväiden nauttiminen
- kesä-/heinäkuussa: kahviossa myynnissa olevien tuotteiden tai omien eväiden nauttiminen
- lähivesien melontareittien ja retkikohteiden esittelyä
- kurssilaisten kysymyksiä ja ohjaajien vastauksia
Paluu Mustasaaresta n. klo 14:00
- kajakin huolto melonnan jälkeen
- mahdollisuus vaihtaa vaatteita ennen viimeistä harjoitusta
- tuenta- ja pelastautumisharjoitus
Kurssin päättäminen:
- kurssitodistusten jako
- kurssi päättyy n. 15:00
|
|
Keskiviikko
Käytännön harjoitukset klo 17:30
- melonta Mustasaareen ja takaisin (säätilan mukaan), n 7-10 km
- sujuvan eteenpäin melomisen tekniikka
- rentous ja hyvä istuma-asento
- luonnonrantaan rantautuminen ja lähtö käyttäen melaa apuna, Mustasaari
- kajakin telakoiminen rannalle
- liikkuminen veneväylillä
Mustasaaressa
- toukokuussa: omien eväiden nauttiminen
- kesä-/heinäkuussa: kahviossa myynnissa olevien tuotteiden tai omien eväiden nauttiminen
- lähivesien melontareittien ja retkikohteiden esittelyä
- kurssilaisten kysymyksiä ja ohjaajien vastauksia
Paluu Mustasaaresta n. klo 20:00
- kajakin huolto melonnan jälkeen
- mahdollisuus vaihtaa vaatteita ennen viimeistä harjoitusta
- tuenta- ja pelastautumisharjoitus
Kurssin päättäminen
- kurssitodistusten jako
- kurssi päättyy n. 21:00
|
|
Ilmoittautuminen kurssille
Siirry kohtaan Ilmoittautuminen kurssille.
Täytä ja tuo ilmoittautumislomake mukanasi, voit myös täyttää lomakkeen paikan päällä.
Lue seuraesittely "vähän erilainen seura"
Alustava reittisuunnitelma

Poikkeaminen ohjelmasta
Järjestäjä pidättää oikeuden poiketa ilmoitetusta kurssiohjelmasta esim. säätilan vuoksi.