Ratamelonta on eräs fyysisesti vaativimmista kestävyyslajeista koko urheilun kirjossa. Melonnassa veden kulkuvastus asettaa suuret vaatimukset ylävartalon kestävyys- ja voimaominaisuuksille. Laji on kuulunut vuodesta 1936 olympialaisten ohjelmaan ja on selviö, että laji näin ollen edellyttää kovaa ympärivuotista harjoittelua, mikäli mielii menestyä. Laji edellyttää harrastajaltaan nopeutta, kestävyyttä, voimaa, hyvää tasapainoa ja erinomaista melontatekniikkaa. Ratamelonnassa käytetään sekä kajakkeja ja kanadalaiskanootteja.
Ratamelonnassa kilpaillaan 200, 500, 1000 ja 5000 (tai 10 000) metrin matkoilla. Näistä olympialajeja ovat 500 m ja 1000 m ja vain osa lajeista on edustettuna. MM-kisoissa kilpaillaan lisäksi myös 200 metrillä. Lyhyet kilpailumatkat eli 200 m, 500 m ja 1000 m käydään yhdeksän melojan voimin noin 9 metriä leveillä poijutetuilla väylillä. Pitkät kilpailumatkat - 5000 m ja 10 000 m - melotaan kierroskilpailuna yleisön edessä ja ne tarjoavat ajoittain kiihkeitä lähikamppailuja päätyen ajoittain melojan kaatumiseen.
Ratamelonnassa kanoottityyppejä on kahta mallia, nimittäin kajakki (K) ja kanadalaiskanootti (C). Näistä kajakki on läntisissä melontamaissa suositumpi kuin kanadalaiskanootti kun taasen itäeuroopan maissa ja Saksassa kanadalaismelonnalla on vankka asema ja myös arvostus. Suomessa melonta onkin 1980 -luvun loppupuolelta alkaen keskittynyt lähes yksinomaan kajakkilajeihin. Sekä kajakki- että kanadalaiskanooteissa kilpaillaan yksiköissä (K-1, C-1), kaksikoissa (K-2, C-2) ja neliköissä (K-4, C-4).
Ratamelonta kuuluu Suomessa menestyneisiin kesäolympialaisten lajeihin ja sanotaanhan, että melojat pelastivat Helsingin olympialaiset vuonna 1952.