Keskiviikkomelontojen päätöstilaisuus
Kauden viimeinen keskiviikkomelonta järjestetään 16.10. Alla olevassa kuvassa esitetään melontapäivän ohjelma.
Dragonmelonnan juhlaa
Dragonmelontakilpailu palasi HKK:n kotipesään Helsingin Melontakeskukseen 15.8. muutaman taukovuoden jälkeen. Upea kilpailu ja noin 250 melojaa plus yleisöä. Kilpailu käytiin sprinttihiihtoa muistuttavasti meloen ensin yksilöllinen aika-ajo, jonka jälkeen joukkueiden kipparit kävivät valitsemassa joukkueelleen paikan välierissä, niiden voittajat selvisivät finaaliin. Finaalin voitti joukkue nimeltä Aamueliitti, toiseksi tuli HKK:n oma joukkue, kolmanneksi One Med ja neljänneksi Pohjola. Nyt oli yhdistetty ensimmäistä kertaa yhteisö- ja yritysjoukkueet samaan karsintamuotoon.
Uusien jäsenten ilta
Seura järjesti eilen uusien jäsenten illan, minkä aikana melottiin torstaimelonta, saunottiin porukalla ja nautittiin lopuksi iltapala Melontakeskuksen juhlasalissa. Iltapalan alla ja sen yhteydessä käytiin monia mielenkiintoisia keskusteluja.
Uusien jäsenten lenkki ja iltapala 4.7.
HKK järjestää 4.7. klo 18.00 tähän mennessä liittyneille uusille jäsenille uusien jäsenten illan. Seura haluaa tutustua teihin ja tarjota teille mahdollisuuden tutustua muihin uusiin jäseniin.
Pelastautumiskurssi
HKK järjestää melojan pelastautumiskurssin torstaina 11.7. klo 17.30. Kurssilla tutustutaan erilaisiin pelastamisen ja pelastautumisen tilanteisiin ja tietenkin harjoitellaan toimimista niissä. Kurssi maksaa 10 euroa ja on tarkoitettu vain jäsenille. Ilmoittaudu
Melontapäivä 26.5. klo 10.00 - 15.00
Helsingin Kanoottiklubi järjestää yleisölle mahdollisuuden tutustua niin kajakki-, kanootti-, SUP kuin dragonmelontaan ja myös kokeilla näitä melontalajeja maksuttomasti ohjaajien opastuksella. Lajikokeiluihin osallistuvien toivotaan varaavan mukaansa varavaatteet, sillä melonta on vesiurheilua.
Panostamme ohjaajakoulutukseen
Melonnan alkeiskurssit ovat aivan ovella, ne alkavat maanantaina 13.5. klo 18.00.
HKK kouluttaa aktiivisesti kurssiohjaajiaan niin sisällä, ulkona kuin vesillä. Seuraava ohjaajakoulutus järjestetään torstaina 16.5. ja silloin ohjaajat ovat merellä omissa kajakeissaan.
Piha- ja kalustotalkoot
Tänään 5.5. sunnuntaina 20 melojaa ja talviuimaria tempaisivat siisteyden edistämisen ja välihuollon puolesta kokoontumalla piha- ja kalustotalkoisiin. Viikko sitten aloitettu kalustohuolto sai tänään jatkoa ja siivousryhmäläiset pistivät paikkoja kuntoon haravoimalla, lakaisemalla, painepesuria käyttämällä ja ikkunoita pesemällä. Kalustoryhmä otti paketista pari uutta jäsenkajakkia ja 20 uutukaista melaa.
Samalla kun puut ja pensaat työntävät pieniä vihreitä lehtiään, niin Melontakeskus, HKK ja HKK-Talviuimarit jatkavat valmistautumistaan kesäkauteen. Talkoolaisten työvireestä piti huolen keittolounas ja jälkiruokana kahvi ja pulla.
Melontapäivä 26.5.
Ennakkotietoa tulevasta
HKK järjestää 26.5. Melontapäivän, jonka aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua lajiin ja seuraamme sekä kokeilla veloituksetta kajakkeja, kanootteja, sup -lautoja tai dragonveneellä melomista. Vinkkaa kavereillesi tulevasta mahdollisuudesta!
Paikalle saapuu myös yritys, joka esittelee tapahtuman aikana tuotteitaan. Tämä tarjoaa jäsenillemme mahdollisuuden täydentää omia melontavarusteitaan.
Tapahtumassa on luonnollisesti buffa -myyntiä ja melontaan liittyviä tarjouksia.
Aloitamme sunnuntaina klo 10.00 ja lopetamme klo 15.00.
Dragonmelontafestivaali elokuussa 2024
Viiden vuoden jälkeen? Kanoottiklubi ja Dragonliitto suunnittelevat dragonfestivaalin paluuta Rajasaaren radalle Helsingissä, jossa kisakeskuksena toimisi Helsingin Melontakeskus. Jos yhteisösi haluaa kuulla tapahtumasta lisää, kirjoita viestiä
Sivu 1 / 3