Helsingin olympialaiset vuonna 1952 koskettivat monella tavoin HKK:n toimintaa.  Vanha kanoottivajamme toimi ulkomaalaisten joukkueiden kanoottien säilytystilana ja harjoittelukeskuksena.  Vajaltamme oli rakennettu ponttoonisilta naapuriluodolle Merimelojien kanoottivajalle, joka toimi kilpailutoimitsijoiden tukikohtana.  Monet HKK:n jäsenet toimivat olympialaisissa toimitsijoina.  HKK:n kilpailijoita ei osallistunut urheilijana Helsingin olympialaisiin.

Kunnian päiviin voit tutustua tarkemmin tulosluettelon avulla.

Vuonna 2002 järjestettiin 30. päivänä elokuuta melonnan muistelotilaisuus Soutustadionilla.  Tapahtumaan osallistuivat rantajoukoissa Olympiakomitean edustajat, Helsingin kaupungin edustajat ja monet kilpailuihin osallistuneet olympiamelojat.  Muistelon yhteydessä järjestetyn Kultaisen Kympin ensimmäinen maaliin melonut osanottaja oli Thorvald Strömberg.

Suomen Kanoottiliitto perustettiin 13.5.1932 Helsingissä. Perustavina seuroina toimivat Helsingin Kanoottiklubi (silloin Helsingfors Kanotklub), Paddlarklubben Canoa, Merimelojat ja eräs toimintansa lopettanut seura. Liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin HKK:n Leo Backman. Ennen liiton perustamista oli HKK ollut suomalaisten melojien kanava ulkomaisiin melojapiireihin.

Suomenkieliset maaseutuseurat perustivat "ruotsinkielisten liiton" rinnalle keväällä 1933 Soutajain ja Melojien Liiton.  Uuden liiton aktiivisia seuroja olivat mm. Ruoveden Kanoottipurjehtijat, Viipurin Sinimelat, Laatokan Melojat, Suomen Soutajat ja Näsimelojat.  Tämän liiton toiminta hiipui talousvaikeuksien seurauksena kevään 1939 aikana ja sen seurat liittyivät Kanoottiliittoon.  Tässä vaiheessa Kanoottiliiton jäsenseurojen lukumäärä oli noussut 28:aan ja henkilöjäsenmäärä epätarkkojen tietojen mukaan noin 1800:aan.

Nykyisellään Suomen Kanoottiliito operatiivinen toiminta on siirretty Suomen Melonta- ja soutuliitto Ry:n huomaan. Suomen Melonta- ja soutuliitto aloitti toimintansa 1.1.2012. Kanoottiliiton toiminta jatkuu nykyisin 36 seuran yhteisönä ja se jakaa toimintaa kehittäviä avustuksia.

Suomen kielessä sana "kanootti" on yleisnimitys melottaville vesikulkuneuvoille. Kanootit jaetaan kajakkeihin ja kanootteihin eli maakrapujen kielellä "inkkareihin".  Kajakkeja melotaan kaksilapaisilla meloilla ja ne ovat aina kannellisia.  Kanootteja melotaan yksilapaisilla meloilla.

Kanoottityypit

Kanootti lienee yksi vanhimmista vesikulkuneuvoista ja on kehittynyt vuosituhansien aikana erilaisiin vesistöihin ja käyttötarkoituksiin parhaiten sopivaksi. Kanootin rakentamiseen tarjolla olleet materiaalit ovat käyttötarkoituksen lisäksi ohjanneet ratkaisuja ja vaikuttaneet vesikulkuneuvon muotoon.

Eskimot kehittivät kajakin apuvälineeksi liikkumiseensa ja metsästykseen. Joki- ja järvireittejä käyttäneiden intiaanien kanoottimalliksi kehittyi helposti melottava ja suurempia ihmismääriä ja kuormia kantava avokanootti. Polyneesian alueella kehittyi sivuponttoonillinen kajakin ja avokanootin "risteytys".  Kaukoidässä puolestaan kalastajat kehittivät dragonveneen käytettäväksi kalastustarkoituksiin ja puolustustarkoituksiin merirosvoja vastaan.  Purjeella varustettu kanootti tai kajakki on myöhempien aikojen keksintö samoin kuin erilaiset lämpimien vesien melottavat lainelaudat tai koskimelontaan soveltuvat erilliset koskikajakit ja kanootit.

Tuotekehittelyä

Kanoottimallit syntyivät aikanaan työ- ja kulkuvälineiksi.  Nykyaika on muuttanut kanootin harrastus- ja liikuntavälineeksi.  Kajakeista ja kanooteista on muokattu lukemattomia eri tarkoituksiin sopivia kanoottimalleja.  Tämä on ollut mahdollista erityisesti rakennusmateriaalien kehittymisen myötä - lasikuitu mullisti veneiden ja kanoottien rakentamisen ja polyeteenin tulo teki mahdolliseksi koskikelpoisten kanoottien valmistamisen.

 

Kajakit

Kajakissa on yksi tai useampi istuinaukko ja kannen alla joissakin malleissa tavaratilaa.  Kajakkia melotaan kaksilapaisella melalla ja istuinaukko voidaan tarvittaessa sulkea erityisellä aukkopeitteellä.  Kajakeissa melojan painopiste on hyvin alhaalla aivan vesirajan tasossa ja jopa alle sen.

  1. Poolokajakit ovat yksiaukkoisia peräsimettömiä ja evättömiä melalla ja kallistamalla ohjattavia lyhyitä, hyvin ketteriä ja varsin tasapohjaisia kanoottipoolo -nimiseen peliin suunniteltuja kajakkeja.  Materiaalina käytetään joko lasikuitua tai polyeteenimuovia.
  2. Koskikajakit ovat yksiaukkoisia peräsimettömiä ja evättömiä melalla ja kallistamalla ohjattavia tasa- tai pyöreäpohjaisia kajakkeja. Koskimelonnan eri alalajeihin, kuten puljaamiseen, slalomiin, koskisyöksyyn tai freestyleen, on kehitetty näihin käyttötarkoituksiin soveltuvia kajakkityyppejä.  Materiaalina käytetään joko lasikuitua tai polyeteenimuovia
  3. Kuntokajakit ovat yksi- tai kaksiaukkoisia keveitä ja melko nopeita, mutta myös hieman kiikkeriä kajakkeja.  Ne voivat olla pohjanmuodoltaan lievästi V- tai U-muotoisia kajakkeja. Niiden ohjaamiseen on käytettävissä laahusperäsin tai rungon alapuolella sijaitseva peräsin.  Materiaalina käytetään lasikuitua.
  4. Kilpakajakit ovat yksi-, kaksi- tai neljäaukkoisia pitkän ja kapean vesilinjansa ansiosta nopeita, suuntavakaita ja V-muotoisen pohjanmallinsa vuoksi myös kiikkeriä kajakkeja. Kilpakajakeissa käytetään jalkaterillä toimivaa pinnaohjausta, joka on kytketty pohjan alapuoliseen peräsimeen. Vanhempien kajakkien rakennusmateriaalina käytettiin mahonkiviilua, mutta sääntömuutosten ja tuotekehittelyn myötä materiaaliksi on tullut yksinomaan lasikuitu tai hiilikuitu.
  5. Merikajakit ovat useinmiten yksiaukkoisia ja merikelpoisimpia kajakkeja aallokossa liikkumiseen. Merikäyttöön on suunniteltu myös kajakkikaksikoita, mutta sellaiset ovat Suomen vesillä varsin harvinaisia.  Kajakin vesitiiviit laipiot jakavat kajakin kolmeen erilliseen osaan, josta kaksi on vesitiiviitä ja toimivat samalla kajakin kellukkeina,  Kajakin kansiköysistö lisää turvallisuutta koska se helpottaa kajakkiin tarttumista ja takaisin kiipeämistä. Kajakkiyksikön pohjan keskivaiheilla on yleensä loiva V- tai U-muoto, joka helpottaa suunnan muuttamista aallon harjalla. Keulan ja perän muodolla voidaan lisätä suuntavakavuutta tai kajakin ketteryyttä ja kykyä vastustaa hautautumista aaltoihin.  Useimmissa käytössä merikajakkimalleissa suuntavakavuutta lisätään kiinto- tai säädettävän evän avulla. Merikajakkia ohjataan kallistamalla ja melavedoilla ja nykyisin yleistymässä olevalla laahusperäsimellä. Kajakin rakennusmateriaalina käytetään niin lasikuitua kuin polyeteeniä.
  6. Yleiskajakit ovat yksi- tai kaksiaukkoisia hyvin vakaita, hitaita ja pohjanmuodoltaan melko tasaisia kajakkeja. Ohjaaminen tapahtuu melan ja kallistustekniikan avulla, mutta kaksikkomalleissa useinmiten peräsimellä.  Kaksikot on usein varustettu laipioin ja kansiluukuin.  Myös kansiköysistöä tavataan kaksikoissa.  Materiaalina käytetään lasikuitua ja erityisesti polyeteeniä.

 

Kanootit

Kanootit voivat olla joko yhdelle henkilölle tarkoitettuja tai useampipaikkaisia.  Suurimmat kanootit lienevät kiinalaiset dragonveneet, joita on rakennettu jopa 100 henkilölle.  Kanoottia melotaan yksilapaisella melalla.  Yksipaikkaisia "soloja" melotaan istuvassa polviasennossa ja tavanomaisia kahden hengen "inkkareita" istuen erityisellä istuimella, minkä seurauksena painopiste on hyvin korkealla. Materiaalina käytetään lasikuitua ja erityisesti polyeteeniä.

Avokanootteja käytetään myös kilpailutoimintaan ja niiden erityisominaisuudet määräytyvät käyttötarkoituksen mukaan.  Rata- ja maratonmelontaan käytettäviä avokanootteja kutsutaan kanadalaiskanooteiksi ja nykyisellään niiden suurin paikkaluku nousee neljään.  Melonta-asento on seisova polviasento.  Koskikäytössä olevat kanadalaiskanootit ovat katettuja ja muistuttavat kovasti vastaavaan käyttötarkoitukseen tehtyjä "kajakkeja".  Melominen tapahtuu istuvassa polviasennossa ja melojat käyttävät aukkopeitteitä. Materiaalina käytetään lasikuitua, hiilikuitua ja kevlaria.

Hyvä melontatekniikka on toistaiseksi varsin harvinainen ilmiö retkimelojien keskuudessa. Tärkeimpiä syitä siihen lienevät melontaharrastuksen aloittaminen vasta ikuisiässä vailla nuoruus-vuosien kilpamelontataustaa ja pätevien tekniikkaa ymmärtävien ohjaajien puute aikuisliikunnan ohjaajina ja kouluttajina.
Ensimmäinen edellytys hyvälle kajakkimelontatekniikalle on oikein valittu kanootti, missä meloja tuntee istuvansa rennosti ja riittävän väljästi. Hyvässä istuma-asennossa ylävartalo on muutaman asteen verran, 5 – 10 astetta, kallistunut eteenpäin ja jalat koukistuneena - polvet kevyesti yhdessä - kohden kajakin kantta tai hieman istuma-aukon reunuksen yläpuolelle. Päkiät koskettavat jalkatukia ja jalat saavat niistä vartalon kierrossa tarvittavaa tukea (jalkojen polkeva liike). Tavanomaisessa eteenpäin tapahtuvassa melonnassa polvia ei sijoiteta ”parkkiin” reisitukien alle vaan niitä käytetään vain voimakkaasti kajakkia kallistettaessa (ohjaaminen) ja tilanteissa, missä on syytä varautua aallokon vuoksi tehtävään ylätuentaan tai eskimopyörähdykseen. Meloja, joka istuu jalat jatkuvasti ”lukittuna” reisitukien alle, menettää pääosan vartalonkierrosta, jota jalkojen poljennan tulisi tukea. Hyvässä istuma-asennossa melojan selkä ei kosketa istuma-aukon takareunaan eikä myöskään ns. selkäremmin. Selkäremmin käyttö jakaa melojien mielipiteitä ja edellä esitetyn perusteella artikkelin kirjoittaja ei kuulu niiden kannattajiin.

Melontatekniikan eräs edellytys on kohtalaisen hyvä fyysinen kunto, riittävä lihasvoima ja huolehtiminen nivelten liikelaajuuksista ja lihasten venyttelystä. Kireät lihakset ja jäykät nivelet supistavat melojan liikelaajuuksia, minkä seurauksena vetoa ei voida aloittaa riittävän edestä. Kireät lantionseudun ja osittain myös hartiaseudun lihakset vaikuttavat melojan tasapainoon negatiivisesti, mikä saa aikaa puolestaan kiikkeryyden tunteen lisääntymisen ja sen seurauksena lyhenevät vedot, usein myös melontatyyli muuttuu matalaksi ja veto tapahtuu sen seurauksena kaukana sivulla – tehottomasti.
Melojan käsien liikettä voidaan seurata tarkkailemalla tämän ranteen, olkapään ja kyynärpään liikeratoja. Laajinta liikettä suorittaa ranne ja siitä selvästi pienempää liikettä kyynärpää ja pienintä olkapää. Kaikkien tulee olla vedosta toiseen mahdollisimman samankaltaisia ja malliltaan pyöreähköjä. Erilaiset ”kuokkimiset ja nyökkimiset” näkyvät selvästi kolmen ympyränmuotoisen liikera-dan poikkeamina ja ovat selkeitä tekniikkavirheitä.

Kajakkimelonnassa veto aloitetaan suoraksi ojennetulla kädellä mahdollisimman kaukaa edestä. Vartalo on ”kurotuksen” loppuvaiheessa kiertynyt voimakkaasti ojentuvan käden perään ja myös olkapää seuraa ojennusta. Vetoliike alkaa kerimällä ensimmäisenä vartalonkierto takaisin. Toisessa vedon päävaiheessa on olkapään liikkumisen vuoro ja vasta kolmannessa vaiheessa tähän asti suorana pysytellyt käsivarsi osallistuu vetoliikkeeseen hauislihaksen tuottamalla työpanoksella. Toisin kuin usein kuvitellaan niin melonnassa vastakkaisen puolen käsi (ojentuva käsi) ei pyri aktiivisesti tuottamaan työntövoimaa eikä mela ole vipulaite voimantuoton kannalta. Yläkäden rooli on omalla liikkeellään ja voimantuotollaan toimia melan asennon ohjaajana. Melojan jalat suorittavat jalkatukea vasten polkevaa liikettä siten, että vetopuolen jalka työntää ja vastakkaisen puolen jalka joustaa. Näin toimien meloja saa aikaiseksi voimakkaamman vartalonkiertoon perustuvan vedon kuin jalat passiivisena istuen. Melan lapa tarjoaa suurimman voiman (lapapinta-ala) silloin kun mela on pystysuorassa asennossa vetävän puolen lavan sijaitessa melojan polven tasolla. Vetoliike lopetetaan silloin kun vetopuolen käden ranne saavuttaa vatsan etupinnan tason. Kaikki tämän tason taakse ulottuvat liikkeet ovat biomekaanisesti epäedullisia eteenpäin melomisen kannalta, mutta ovat osa ohjailuliikkeitä.

Melonnan erityisominaisuuteen kuuluu välineiden käytön optimaalinen tekniikka. Välineiden puut-teellisen käytön vuoksi hyötysuhde alenee. On tutkittu, että huippumelojien suorituskapasiteetti alenee välineiden puutteellisen käytön vuoksi 8 – 30 % ja voidaan syystä epäillä, että retki- ja har-rastemelojilla tämä menetys olisi vieläkin suurempi. Tutkimusten mukaan merkittävin syy melon-nan matkanopeuden jäämiseen alhaiseksi ovat puutteet voimakestävyydessä ja maksimivoiman määrässä. Voiman puute korostuu käytettäessä liian pitkää tai suurilapaista melaa sekä melottaessa raskaasti kuormattua kajakkia tai melottaessa vastatuuleen.

©Risto Fagerholm

Mela

Melojan paras kaveri pitkillä melontaretkillä tai tiukoissa kilpailuissa on hyvälaatuinen ja oikean kokoinen mela.

 

Melontataliivi

Melojan käyttämää melontaliiviä kutsutaan kelluntapukineeksi sen pelastusliiviä pienemmän kantokyvyn vuoksi.  Pelastusliivien kantokyky on 100 - 150 Newtonia ja melontaliivin vähintään 50 Newtonia.  Melontaliivi kuten ei myöskään muut kelluntapukineet käännä tajutonta henkilöä selkäasentoon.

 

Suomessa kaikkien pelastusliivien ja kelluntapukineiden tulee täyttää henkilösuojaimista annettujen direktiivien vaatimukset. Tyyppitarkastus perustuu eurooppalaisiin standardeihin, joiden mukaan kelluntavarusteet jaetaan neljään kantavuusryhmään. Kantavuus ilmoitetaan Newtoneina (N).

  • 50 Newtonin Kelluntaliivit, -takit ja -haalarit on tarkoitettu vain uimataitoisille käytettäväksi suojaisilla vesillä. rannan läheisyydessä missä apu on lähellä. Ne eivät käännä tajutonta ihmistä selälleen ja niistä useimmiten puuttuu kaulus. Kelluntapukineita ei valmisteta alle 30-kiloisille lapsille.
  • 100 Newtonin pelastusliivit on tarkoitettu käytettäviksi suojaisilla vesillä. Ne kääntävät tajuttoman ihmisen selinkelluntaan 10 sekunnissa. Näitä liivejä valmistetaan ainoastaan oranssina, punaisina tai keltaisina ja niihin kuuluvat heijastin sekä pilli pakollisina. Tälläisen liivin valinta on itsestään selvä kun lapselle ostetaan liivejä.
  • 150 Newtonin pelastusliivit on tarkoitettu käytettäviksi rannikkovesillä. Ne kääntävät tajuttoman selinkelluntaan 5 sekunnissa. Yleensä 150 Newtonin liivit ovat ilmatäytteisiä ja niitä saa myös turvavyöllä varustettuna.
  • 275 Newtonin Liivit on tarkoitettu käytettäviksi avomerioloissa vesitiiviiden ja painavien asusteiden kanssa. Ne kääntävät tajuttoman henkilön turvalliseen kellunta-asentoon 5 sekunnissa. Liivit ovat yleensä ilmatäytteisiä.

 

Aukkopeite

Aukkopeitteitä valmistetaan eri käyttötarkoituksiin: on kilpakajakin kevyttä aukkopeitettä, on retkikajakin tyypillinen nylonpeite ja koskikajakin tiukasti istuva neoprenipeite.  Aukkopeitteen tarkoituksena on estää veden merkittävä pääsy kajakin istuinaukon kautta sisätiloihin.

 

Melakelluke

Melakelluke on kestävästä muovikankaasta valmistettu pussi, joka kaatumistilanteessa voidaan vetään melan toisen lavan ympärille ja puhaltaa täyteen ilmaa.  Melakelluketta käytetään kajakkiin takaisin kapuamisen välineenä.  Se toimii kuin lasten polkupyörässä tukipyörä - estää kajakin kaatumisen sille puolelle, josta meloja kapuaa kajakin sivulta takaisin alukseensa.

 

Melonta-anorakki

Melonta-anorakkeja on saatavilla melonnan eri lajeihin ja vuoden eri vaiheisiin.  On kilpamelojan kevyttä harjoituspuseroa sateelta ja tuulelta suojautumiseen ja on retkimelojan tyrskyjä ja tuulta kestäviä versioita, puhumattakaan koskimelojista.  Retkimelonnassa käytettävät melonta-anorakit suojaavat käyttäjäänsä myös kylmän veden vaikutuksilta hidastamalla veden vaihtumista veden varaan joutuneen iholla.  Anorakkia voisi näin luonnehtia T -paidan ja pelastautumispuvun välimuodoksi.

 

Pelastautumispuku

Pelastautumispuvulla tarkoitetaan suoja-asua, joka on suunniteltu estämään veden pääsy veden varassa olevan henkilön ihon kanssa kosketuksiin ja siten vähentämään olennaisesti hypotermian vaaraa.  Pelastautumispuvun alla käytetään normaalia melontavaatetusta.  Pelastautumispuvun kanssa on aina käytettävä melontaliiviä, sillä puvun sisään jäävä ilma voi muutoin nostaa käyttäjänsä jalat pintaan ja pudottaa pään vartalonmitan pinnan alle.

 

Aiemmin melojat käyttivät suojana kylmän veden vaaroja vastaan märkäpukuja, mutta nykyisin tätä tapahtuu lähinnä vain kanoottipoolossa ja -purjehduksessa sekä koskimelonnassa.

 

Helsingin Kanoottiklubin lyhyt melontaturvallisuusohje melojille:

  • Tarkista kanootin ja varusteiden kunto ennen melontaa.
  • Tarkista odotettavissa oleva säätila. Huomioi myös viralliset tiedotukset, esim. armeijan turva-alueilla tapahtuvat ammunnat.
  • Pukeudu melontaa varten säätilan edellyttämällä tavalla ja varmista, että melontataitosi on kelin mukainen.
  • Käytä melontaliiviä.
  • Vältä melomista yksin muulloin kuin turvallisissa olosuhteissa.
  • Ole varovainen, kun tuulee rannasta ulapalle.
  • Jos kaadut, niin älä jätä kanoottiasi ellei se ole välttämätöntä, sillä yhdessä teidät havaitaan paremmin.
  • Huomioi muut vesillä liikkujat ja noudata vesiliikenteen sääntöjä.
  • Merkitse lähtösi ja paluusi vajakirjaan.
  • Jätä lähtiessäsi retkelle kotiin tai majalle tieto reitistä ja aikataulusta ja noudata sitä.

Melojan tulee valmistella melontaretkensä huolella ja välttää turhia riskejä. Helsingin edustan merialueelle on ominaista runsas huviveneiden ja ammattimerenkulkualusten lukumäärä, joten melojien tulee se myös muistaa - pysymällä pois isompien tieltä. Erityisesti tulee välttää viitoitettuja laivaväyliä, joilla kulkevat suuret alukset.

Kylmä vesi on melojan pahin vihollinen - varo sitä. Jos kaadut, valitse paikka huolella!

Turhien viranomaisetsintöjen välttämiseksi ilmoita retken keskeytymisestä ensi tilassa Meripelastuskeskukseen, puh. 020 41002 (Helsinki).  Jos seuran kanootti vahingoittuu tai joudut hylkäämään sen, ilmoita siitä HKK:n toimistoon, puh. (09) 4362400.

Kelikamera

Go To Top