Miellyttävän ja turvallisen melontaharrastuksen taustalla on käyttötarkoitukseen sopivat välineet, hyvä melontatekniikka ja riskejä karttava turvallisuusajattelu. Melonta perustuu riskien välttämiseen - ei onnettomuustilanteista selviytymiseen.

Omien sivujemme lajitieto-osien ohella suosittelemme tutustumista Melontaopas.fi -sivustoon, jossa on erinomaisesti toteutettuja animaatioita. Melontaopas.fi -sivuston on toteuttanut HKK:ssa melontaoppinsa saanut Niko Hakkarainen

Melonta ja melominen sopii useimmille ihmisille ja on harrastuksena hyvin monimuotoinen ja monenlaisia taitoja kehittävä. Se on erikokoisten, erivoimaisten, erikuntoisten ja eri-ikäisten harrastus, joka kohottaa niin fyysistä kuntoa kuin tarjoaa mielelle lepohetken.

Melominen on ulkona luonnossa tapahtuvaa liikuntaa ja urheilua, johon liittyvän rasitustason ja keston jokainen voi valita itselleen sopivaksi. Melontaa käytetään varsin paljon myös erityisryhmien liikuntamuotona.

Harrasteena melonta on monimuotoinen. Lyhyt lenkki omasta kesämökkirannasta muutaman kerran kesässä tai seuran tukikohdasta alkanut jäsenten yhteismelonta ovat melontaa tyypillisimmillään.  Mutta melonta voi tarjota harrastajalleen myös vauhtia koskessa, säännöllistä harjoittelua ja kovia kilpailuja matkalla olympialaisiin tai luontoelämyksiä saaristossa tai erämaassa ystävien seurassa. Harrastus voi olla palkitsevaa rakennettaessa omaa kanoottia tai korjatessa sitä talvikaudella kesän reissujen jäljiltä.

Melominen keskittyy kesäkauteen vaikka ns. talvimelonta onkin lisäämässä suosiotaan aktiiviharrastajien keskuudessa.  Silti jokamiehen ja -naisen melontakausi on Helsingin tasolla tyypillisesti kesä - elokuu ja vähäisin lisävarustein vain reilun puolen vuoden mittainen.

Aktiiviharrastajien melominen tapahtuu pääosin melontaseurojen jäsenenä ja seuratoiminta tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia laajentaa tietojaan ja taitojaan myös muilla osa-alueilla kuin suoranaisesti melontaan liittyvissä tehtävissä.

Retkimelonta on ylivoimaisesti paras tapa tutustua vesistöjen luontoon.  Kanootti on äänetön ja saasteeton kulkuneuvo, jolla liikuttaessa on aikaa katsella, kuunnella ja haistella ympärilleen.  Parhaiten luontoon tutustuu usean päivän ja yön mittaisella telttaretkellä.

Varustus on runsas ja jokaisella melojalle omanlaisensa.  Telttailuvälineiden lisäksi mukana kulkee erilaisia harrasteita ruuanlaitosta radioamatöörilaitteisiin ja valokuvauksesta sukellukseen.  Retkimelonta ei vaadi erityisempiä fyysisiä ominaisuuksia, sillä risteilyvauhti vastaa rasittavuudeltaan reipasta kävelyä.  Aivan heikkokuntoinen ei kuitenkaan jaksa kävellä saati meloa jopa 30 - 40 kilometrin mittaisia päivätaipaleita.  Hyvä yleinen terveys on retkimelojalle tärkeää, sillä varsinkaan meriretkeilyssä ei ole lääkäripalvelu odottamassa jokaisen saaren rannassa.

Retkimelonnan luonteeseen kuuluu sekä leireily- että navigointitaitojen hallitseminen.  Ryhmässä liikuttaessa on aina apua saatavilla, mutta yksinäisen retkeilijän on tultava toimeen omillaan.  Taitoja voi kartuttaa liikkumalla ryhmien mukana ja osallistumalla järjestettyihin retkitapahtumiin.  Kokeneen avomeriretkeilijän taitoihin kuuluu merikajakin käsittely kovassakin aallokossa sekä eskimopyörähdyksen hallitseminen.  Pienemmillä ja suojaisemmilla vesialueella liikkuva ei tarvitse eskimopyörähdystaitoa.  Pitkillä retkillä on melojalle selvää hyötyä säätieteen perusteiden tuntemisesta.

Retkikajakit ovat suurikokoisia.  Pitkä vesilinja auttaa nostamaan matkanopeutta ja lisää samalla sekä rahtitilaa että kantavuutta.  Korkea ja terävä keula vie osan kajakin pituudesta, mutta leikkaa paremmin aaltoja.  Merikajakkien pohja on malliltaan pyöreä tai V -muotoinen, jotta kajakkeja pystyy käsittelemään väsymättä suuressakin aallokossa.  Melko suora kölilinja tekee kajakista suuntavakaan.

Kanoottipoolo on nopeatempoinen joukkuepeli, joka on saanut alkunsa allaspelinä koskimelojien tarpeesta kehittää talvikaudella kanootinkäsittelytaitojaan.  Poolon Englantilaista versiota jota pelataan viisihenkisin joukkuein.  Kesäkaudella ottelut pelataan pääosin avovedessä ja talvikaudella uimahallissa. Laji edellyttää hyvää kanootinhallintataitoa, pelisilmää ja kohtalaisen hyvää kuntoa. Joukkueet käyttävät kolmimetrisi kajakkeja ja pyrkivät saamaan pallon maaliin, joka on kahden metrin korkeudella vedenpinnasta roikkuva yhden neliömetrin kokoinen reunuksin rajattu alue.

Saksalaisessa versiossa, joka on jäänyt viime vuosina englantilaisen poolon varjoon on pelikentän koko jalkapallokentän luokkaa, pelaajia 9 per joukkue ja kajakit selvästi suurempia ja nopeampia.  Kentän koon vuoksi peli on mahdollista vain luonnonvesistössä.

Kentällä on samanaikaisti kymmenen pelaajaa. Joukkueeseen kuuluu maalivahti, kaksi hyökkääjää ja kaksi puolustajaa.  Ottelussa on kaksi kymmenen minuutin erää. Palloa syötetään käsin heittämällä tai melalla vippaamalla. Palloa kuljettavan pelaajan saa taklata kumoon, joten eskimopyörähdys on lajin perustaito.

Kanoottipoolon luonteeseen kuuluvat tiukat kaksinkamppailut.  Loukkaantumisilta välttymiseksi on jokaisella pelaajalla oltava kasvosuojallinen kypärä ja iskuilta suojaavat melontaliivit.

Suomessa kanoottipooloa pelataan miesten, naisten ja junioreiden sarjoissa.  Kanoottipooloa on Suomessa pelattu jo 20 vuotta ja maajoukkue on osallistunut tärkeimpiin kansainvälisiin turnauksiin viimeisen kymmenen vuoden aikana, ollen mukana myös lajin ensimmäisessä MM-turnauksessa Englannissa 1994.

Kuntoilu laajasti ymmärrettynä kattaa kaiken sellaisen toiminnan, joka kohentaa harrastajansa henkistä ja ruumiillista hyvinvointia.  Suppeasti tarkasteltuna kuntoliikunta on terveysliikuntaa ja merkitsee harrastajansa fyysisen kunnon kohentamista, eli mitattavissa olevien muutosten aiheuttamista omaan elimistöön ja sen toimintaan.

Melonnalla on perusliikuntamuotoja - hiihto, pyöräily, juoksu ja uinti - tukeva rooli, koska aktiivinen melontakausi on Suomessa melko lyhyt.  Pelkästään melomalla ei pystytä elimistöä kuormittamaan riittävästi ja riittävän monipuolisesti, joten melojan kannattaa harjoittaa peruskestävyyttä juosten, hiihtäen ja pyöräillen. Melojalta edellytetään lisäksi varsin vahvaa harjoitustaustaa, ennen kuin käsien ja ylävartalon lihaksisto tarjoaa riittävät edellytykset keskeisverenkierron kuormittamiseen ja lajikohtaiseen voimaharjoitteluun.

Melonta kehittää harrastajansa elimistöä lähinnä keskeis- ja ääreisverenkierron alueilla.  Ääreisverenkierron muutokset kohdistuvat ylävartaloon ja käsiin.  Lihaskunto paranee erityisesti melontaliikkeeseen osallistuvissa lihaksissa. Lihaskestävyyden harjoittaminen onnistuu hyvin uimalla ja kestävyyspainoitteisin kuntosaliharjoittein. Varsinaisessa voimaharjoittelussa painopiste on kestovoiman ja voimakestävyyden kehittämisessä. Retki- tai kuntomelonta ei ole voimailulaji, mutta ilman riittävää voimatasoa ei melonta voi olla teknillisesti hyvää ja etenemistahti reipasta.

Kuntoliikunta ja kuntomelonta eivät ole pelkästään fyysisen kunnon kohottamista kilometrejä keräämällä, vaan se on myös "akkujen" laatamista liikkumalla puhtaassa luonnossa, raikkaassa ilmassa ja vailla kiirettä jonnekin.

 

Ratamelonta on eräs fyysisesti vaativimmista kestävyyslajeista koko urheilun kirjossa.  Melonnassa veden kulkuvastus asettaa suuret vaatimukset ylävartalon kestävyys- ja voimaominaisuuksille. Laji on kuulunut vuodesta 1936 olympialaisten ohjelmaan ja on selviö, että laji näin ollen edellyttää kovaa ympärivuotista harjoittelua, mikäli mielii menestyä.  Laji edellyttää harrastajaltaan nopeutta, kestävyyttä, voimaa, hyvää tasapainoa ja erinomaista melontatekniikkaa. Ratamelonnassa käytetään sekä kajakkeja ja kanadalaiskanootteja.



Ratamelonnassa kilpaillaan 200, 500, 1000 ja 5000 (tai 10 000) metrin matkoilla. Näistä olympialajeja ovat 500 m ja 1000 m ja vain osa lajeista on edustettuna.  MM-kisoissa kilpaillaan lisäksi myös 200 metrillä.  Lyhyet kilpailumatkat eli 200 m, 500 m ja 1000 m käydään yhdeksän melojan voimin noin 9 metriä leveillä poijutetuilla väylillä. Pitkät kilpailumatkat - 5000 m ja 10 000 m - melotaan kierroskilpailuna yleisön edessä ja ne tarjoavat ajoittain kiihkeitä lähikamppailuja päätyen ajoittain melojan kaatumiseen.

Ratamelonnassa kanoottityyppejä on kahta mallia, nimittäin kajakki (K) ja kanadalaiskanootti (C). Näistä kajakki on läntisissä melontamaissa suositumpi kuin kanadalaiskanootti kun taasen itäeuroopan maissa ja Saksassa kanadalaismelonnalla on vankka asema ja myös arvostus. Suomessa melonta onkin 1980 -luvun loppupuolelta alkaen keskittynyt lähes yksinomaan kajakkilajeihin.  Sekä kajakki- että kanadalaiskanooteissa kilpaillaan yksiköissä (K-1, C-1), kaksikoissa (K-2, C-2) ja neliköissä (K-4, C-4).

Ratamelonta kuuluu Suomessa menestyneisiin kesäolympialaisten lajeihin ja sanotaanhan, että melojat pelastivat Helsingin olympialaiset vuonna 1952.

Kelikamera

Go To Top